"Mitä älyttömämpi idea, sitä enemmän innostun"
Kädettömän käsityöt
Vamman uuvuttaman miehen piristykseksi
Kädettömän päättömiä-uutisia
Vuosi 2026
Vuosi on alkoi hyvin hiljaisena ja jonot on sain purettua. Uusia hienoja ideoita odottelin ja oli niitä odotellessa mm. kuntoutuksessa. Kun kuntoutuksesta pääsin niin taulujen tilauksia alkoi tulla oikein urakalla ja taas on pientä, mutta ei onneksi pitkää jonoa ajoittain taulujen tilauksissa.
Nyt taisi käydä niin että taidan joutua jäämään täydelle työkyvyttömyyseläkkeelle, kun tähän asti olen ollut kuntoutustuella eli määräaikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä.
Vuosi 2025
Vuosi on ollut melko kiireistä valotauluja ja löylymittareita on mennyt monia, mutta kyllä niitä ehtii vielä tehdä lisääkin. Galleriassa uusista töistä kuvia.
Laser on päivitetty uusiin mittoihin ja nyt saa jopa 100x50cm kokoisia valotauluja ja muita tuotteita.
Tekemistäni valotauluista, löylymittareista, kelloista ja kylteistä sekä yms. paljon kuvia myös Instagramissa: @kadettoman_kasityot ja myös TikTokissa: @kadettoman.kasityot
AIEMMIN VUONNA 2024
Minulla on ollut todella hankala alkuvuosi niin henkisesti kuin fyysisesti. Minusta Ilta-Sanomat teki kattavan jutun siitä mitä kaikkea tämän sairauden vuoksi olen saanut kokea.
Olen myös kehitellyt uutuuksia mitä voi tilailla ja galleriasta näkee mitä kaikkea sitä on taas tullut väkerreltyä.
Uutuuksia tuote valikoimassa on mm. korut, kärry poletit ja silhuetti työt. On myös paljon uusia paitoja tehty ja monia muita tuotteita.
Asiakaspalautetta on tullut mukavasti asiakaspalaute osiossa ja olisin kovin iloinen jos jättäisit minulle palautetta sivuista ja varsinkin jos olet tilannut tuotteitani.




